Oikeudesta hyvään kasvatukseen sijaishuollossa (2/2)
Tämä kirjoitus on jatkoa huhtikuussa blogina ilmestyneelle kirjoitukselle. NOJA-toiminnan yhteydessä olemme toisinaan kysyneet nuorilta, mieltävätkö he sijaishuollon aikuiset kasvattajinaan. Kysymys on voinut tuntua nuorista yllättävältä.
Oikeudesta hyvään kasvatukseen sijaishuollossa (1/2)
Koronakriisi on ennenkokematon tilanne kaikille vanhemmille ja ammatissaan kasvatustyötä tekeville aikuisille. Se haastaa kasvatusta koskevia käsityksiä. Nyt vaaditaan herkkyyttä tunnistaa lapsen turvattomuutta, taitoa suojella lasta
Lastensuojelulain uudistukset turvaavat tiedollisia oikeuksia
Tieto ja sen hallittavuus on perinteisesti liitetty vallankäyttöön. Sanotaan myös, että tieto voimaannuttaa tekemään omaa elämää koskevia valintoja. Nämä molemmat tiedon merkittävyyttä koskevat näkökulmat kuuluvat
Hankekuulumisia 12 2019
Syksy on vaihtunut alkutalveksi, eikä joulukaan ole kaukana. Syksyyn on mahtunut monia hienoja kohtaamisia ja keskusteluja niin nuorten kuin ammattilaistenkin kanssa. Jäin miettimään, minkä asian
Erilaisia ja samanlaisia tiedontarpeita
Jokaisen nuoren tausta ja tilanne on omanlainen, myös sijaishuollossa. Myöskin nuorten tiedontarpeet ja tiedollinen ymmärrys ovat siten aina yksilöllisiä. Tämä näkökulma on vahvistunut ja konkretisoitunut
Tiedollisten oikeuksien turvaketju
Lastensuojelun Keskusliiton vuotuisten lastensuojelupäivien aiheena oli tänä vuonna yhdessä tekeminen aiheella ”Ketju kannattelee”. Teema innosti pohtimaan sitä, millainen ketju on luotu kannattelemaan lasten ja nuorten
Puolimatkassa ollaan – hankekuulumisia 8 2019
NOJA-hankkeemme on tätä kirjoittaessani aika lailla tasan puolivälissä. Mennyt puolitoista vuotta tuntuu kuluneen hurjan nopeasti. Paljon on ehtinyt tapahtua, ja ennen kaikkea ajatukset, ideat ja
Omavalvontatyö osallisuutta tukemassa
Saimme hienon mahdollisuuden osallistua Lastensuojelun Keskusliiton vetämään Omavalvonnan yhteistoiminnallinen kehittäminen lastenkodissa – hankkeeseen ja sen yhteydessä laaditun oppaan kirjoittamiseen. Mukana hankkeen työskentelyssä oli kokemusasiantuntijanuoria Osallisuuden aika
Hankekuulumisia 5 2019
Kevään päätteeksi pääsimme työskentelemään upeiden Tampereen SOS-kehittäjänuorten kanssa. SOS-lapsikylälle iso kiitos yhteistyöstä! Kävimme nuorten kanssa mielenkiintoisia keskusteluja nuoren tiedollisten oikeuksien merkityksestä sijaishuollossa. Mietimme yhdessä
Luottamuksesta
Lastensuojelun sijaishuollossa oleville nuorille on tärkeää, että he voivat luottaa ympärillään oleviin aikuisiin. Luottamusta rakentaa se, että nuori voi tunnistaa aikuisen läsnäolon turvalliseksi, nuori voi